The Raven King, Maggie Stiefvater

Julkaissut Scholastic Inc. (US) ja Scholastic Ltd. (UK) vuonna 2016.

Viimeinkin. Kestipä kauan, ennen kuin sain aikaseksi tarttua The Raven Cycle -sarjan viimeiseen osaan. Luin aiemmat osat jo viime vuoden puolella ja olin hamstrannut tätä viimeistä jo aika kauan. Nyt kun alkuvuoden säälimätön lukurupeama hellitti hiukan, saatoin lukea ihan rauhassa ja nautiskellen. Tammikuuni oli lukemisen kannalta jokseenkin yli-innokasta ja kärsimätöntä aikaa, joten tämä oli loistava rauhoittuminen tähän väliin. En tässä tekstissä ala esittelemään juonta erityisemmin, kasaan vain ajatuksia, joita tarina herätti.

The Raven Cycle on minulle kirjasarja, jossa on vain mahdottoman hyvät hahmot ja mahdottoman hyvin rakennettu idea, joka pitää otteessaan loppuun saakka. Tykkäsin siis todella paljon. En ole lukenut Stiefvaterin muita teoksia, mutta aion ehdottomasti lukea joskus.

Tämä on tarina nuorista, joita yhdistää ikiaikainen taikuus ja jokin puuttuva asia elämässä. Blue elää keskellä meedioiden vastaanottoa ja tietää olevansa kirottu tappamaan tosirakkautensa suudelmalla. Kerran kuollut Gansey etsii tarkoitusta olemassaololleen, jonka hän on saanut vaihtokauppana Noahin elämästä. Ronan etsii unistaan rakkautta ja Adam vapautta.

Sarja erottuu hienosti muista samaa tyylilajia edustavista kirjoista omaperäisyydellään ja aitoudellaan. Taikuus on hiuksenhienoa ja häilyvää. Henkilöt ovat moniulotteisia ja eläviä, osaisinpa itse kirjoittaa yhtä hyviä. On vaikea osoittaa yhtä päähenkilöä, sillä kertoja käy monen henkilön, myös sivuhenkilöiden, ajatuksissa vaihtelevasti. Blue, joukon ainoa tyttö, oli aluksi se, jonka mielsin päähenkilöksi, mutta Aglionby Academyn pojat nousivat varsinkin myöhemmin yhä suurempiin rooleihin. Jokaisella hahmolla on tarkkaan rakennettu menneisyys ja omat motiivit, joten tarina on uskottava ja antaa paljon. Suhde hahmoihin syvenee jo varhain ja heistä alkaa oikeasti välittää.

Pidin erityisesti kirjailijan konkreettisesta tavasta kuvata tunteita. Ja siitä, miten kirja aina onnistui yllättämään. Monta kertaa pysähdyin ja haukoin henkeä, kun jotain tapahtui. Osasin kyllä odottaa tiettyjä tapahtumia, mutten ajatellut, että ne vain hyppäävät äkkiä ja varoittamatta esiin. Sanoisin, että Stiefvater on rohkea kirjailija. Hahmoja ei säästellä, mutta heistä välitetään.

Viimeistä kirjaa lukiessani mietin, kuinkahan tässä oikeasti käy. Alusta alkaen Gansey on tuomittu kuolemaan: voiko niin käydä oikeasti vai voiko sen välttää? Jos Gansey kuolee, saa tarina surullisen lopun, mutta jos taas ei, on tarinan uskottavuus vaarassa. Miten ratkaista tällainen tilanne ilman, että lopetus jää latteaksi?

Voin silti sanoa, että olin aika tyytyväinen loppuun. Se ei raastanut sydäntä, muttei myöskään alittanut odotuksia. Joten voi kai ajatella, että ihan hyvin siinä kävi. Ympyrät sulkeutuivat ja tarina päättyi. Jotain toivoa jatkon kannalta silti jäi, tuntuu siltä kuin hahmot oikeasti jatkaisivat matkaansa tuolla jossain, vaikkei heistä olekaan enempää tekstiä. Ehkä sitä joskus tulee. Lukisin mielelläni heistä lisää milloin tahansa.