Pahuus, Jan Guillou

Tekijä: Jan Guillou

Kustantaja: WSOY-pokkari

Ilmestynyt Suomessa vuonna 1996.

Alkuperäinen teos Ondskan on ilmestynyt Ruotsissa vuonna 1981.

Suom. Veijo Kiuru

Sivumäärä: 338

Ankara kuri kotona ja kaveriporukan painostava laumahierarkia ovat tehneet 15-vuotiaasta Erikistä väkivallan ammattilaisen. Hän tietää tarkalleen, millaisia otteita kussakin tilanteessa käytetään ja osaa laskelmoida tappelutilanteet niin, että selviää niistä mahdollisimman varmasti voittajana. Jengin johtajana toisia pelottelemalla hän voi välttyä enimmiltä selkkauksilta, mutta kun kaverit äkkiä vierittävätkin syyn myymälävarkaudesta hänen niskoilleen, kaikki muuttuu.

Pahuus kertoo väkivallasta ja sen erilaisista käyttäjistä. Toisille se on tapa hallita, toisille puolustautumiskeino, toisille nautinto. Erik edustaa tästä kahta näkökulmaa: hän ei halua lyödä, mutta lyö kumminkin, jos katsoo tilanteen sitä vaativan. Hän ei nauti väkivallasta, mutta käyttää sitä pelotteluun ja tilanteiden hallitsemiseen. Taitavana puhujana ja tarkkana havaitsijana hän tietää, miten herättää pelkoa vastustajassaan. Hänen kaverinsa, älykäs mutta kiusattu Pierre, uskoo järkevämpään välienselvittelyyn ja yrittää neuvoa Erikiä olemaan vain mahdollisimman huomaamaton. Uudessa koulussa eivät kuitenkaan Erikin hyvät puhelahjat riitä, sillä siellä hallitsee ”toverikasvatuksen periaate”. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että vanhemmat oppilaat saavat käyttää valtaa nuorempiinsa ja nuorempien on toteltava rangaistuksen uhalla. Edes opettajat eivät puutu oppilaiden välisiin väkivaltaisuuksiin. Erik ei siedä lukiolaisten ylivaltaa, joten hän ryhtyy kapinoimaan järjestelmää vastaan, mikä tekee hänestä kiusaajien silmätikun.

Pahuudessa on kyse siitä, miten eri tavoin pahuus ilmenee ihmisissä. Mikä oikeastaan on suurinta pahuutta? Onko pahuus nyrkeissä vai ilkeissä sanoissa? Onko se sanomattomuudessa? Eri henkilöt edustavat kirjassa erilaisia pahuuden muotoja, mutta kysymykseksi jää, kuka on pahin? Onko kukaan oikeasti syytön? Pahoja eivät ole vain nuorempiaan löylyttävät lukiolaiset, vaan myös koulun henkilökunta, joka katsoo tapahtumia vierestä tekemättä mitään. Pahoja ovat myös nuoremmat oppilaat, jotka alistuvat nöyryytykseen ajatellen, että hekin aikanaan pääsevät hallitsemaan muita. Paha on myös Erikin pikkuveli, joka käyttää hyväkseen Erikin asemaa isän nyrkkeilysäkkinä.

Mielenkiintoista on se, että Erik on väkivaltaisuudestaan huolimatta hyvin älykäs. Hän havainnoi ja tulkitsee hyvin toisia ihmisiä ja osaa siksi pelata omat siirtonsa taitavasti. Eikä ole epäilystäkään, miten hän on sen oppinut, hänhän tulee perheestä, jossa väkivaltaa käyttää isä omaksi huvikseen. Kirjassa ei kerrota, miten Erikin isästä tuli poikansa kurittamisesta nauttiva hirviö, mutta Erikin motiivit lukija voi ymmärtää. Hän on oppinut, miten väkivaltaa käytetään, mutta hän on myös oppinut olemaan sen kohteena. Hän pohtiikin aihetta paljon Pierren kanssa jutellessaan:

"Tajuatko mitä minä tarkoitan, väkivalta on ihmisten päässä eikä niinkään paljon nyrkeissä niin kuin sinä luulet. Ja jos haluat tietää mitä minä uskon, tuskinpa minä lyön enää yhtään ainoaa kaveria niin kauan kuin olen täällä. Minä yritän siis selittää että väkivaltaa voi käyttää myös välttääkseen väkivaltaa. Joskus se saattaa olla jopa ainoa tapa."

Pohdinta pahuuden olemuksesta johtaa lopputulokseen, joka ei yllätä. Erikin mielestä itse pahuus on hänen oma isänsä, joka osoittautuu luultavasti ainoaksi, joka puhtaasti nauttii tuskan tuottamisesta. Ja vaikka Erik tiedostaa oman pahuutensa ja yrittää tukahduttaa sen, hänen tapansa kohdata isä koston merkeissä kertoo vain sen, ettei hän koskaan pääse menneisyyttään pakoon.

Tämä oli todella mieleenpainuva kirja ja voin kyllä sanoa pitäväni siitä, vaikka se oli väkivaltaisuudessaan ja raakuudessaan myös hyvin järkyttävä. Ehdottomasti lukemisen arvoinen teos.